OCEAN COLOUR SCENE: One From The Modern

Arvio julkaistu Soundissa 09/1999.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Kymmenvuotisjuhlaansa viettävän Ocean Colour Scenen kotoinen megasuosio listaykkösalbumeineen ja loppuunmyytyine areenakiertueineen on yksi rockin monista mysteereistä. Birminghamista tuleva bändi kun jättää itsestään kovin hahmottoman ja lattean vaikutelman.

Arvio

OCEAN COLOUR SCENE
One From The Modern
Island

Kymmenvuotisjuhlaansa viettävän Ocean Colour Scenen kotoinen megasuosio listaykkösalbumeineen ja loppuunmyytyine areenakiertueineen on yksi rockin monista mysteereistä. Birminghamista tuleva bändi kun jättää itsestään kovin hahmottoman ja lattean vaikutelman.
Ocean Colour Scene on halunnut samaistua brittiläiseen mod-trendiin maalitaulupaitoineen ja Paul Wellerin kanssa kaveeramisineen ja One From The Modernin musiikilliset kiinnekohdat tuntuvatkin olevan nimenomaan 60-luvussa. Tuon ajan biisintekotaito ei ole kuitenkaan periytynyt Ocean Colour Sceneen saakka.
Edes Paul Wellerin visiitti No One At Allin taustalaulajana tai The Wavesillä kuultavat Royal Albert Hallin urut eivät riitä tekemään One From The Modernista kiinnostavaa albumia. Tällä näytöllä Ocean Colour Scene on samanlainen pettymys kuin Mansunin omaan näppäryyteensä kaatunut kakkosalbumi Six.

Lisää luettavaa