On huutava vääryys, ettei Mika Rättö saa enemmän kunnioitusta osakseen ns. heavy-laulajana, kun ottaa huomioon kuinka omakseen hän on onnistunut ottamaan tämän kliseiden ja onton machoposeerauksen riivaaman tyylin. Rättö tuo siihen teatteria sanan varsinaisessa merkityksessä, ei larppausta tai kesäteatteria kuten useimmat.
Teatteri Rätön äänessä sopii hienosti Amiran tyylisiin balladeihin tai yliampuvaan draamailuun kuten Sota. Linnan oivallinen salaisuus on kuin dekonstruoitua heavya ja laulu on sopivasti veitsen terällä.
Musiikillisesti Omfalos Renaissance hakee palasia monesta paikasta, kuten perisuomalaisesta friikkailusta, Milesin ensimmäisiltä sähköisiltä levyiltä sekä varhaisesta Weather Reportista. Koko levy on hitaasti laahaten vellova kokoelma kappaleita, jotka toimivat uskomattoman pienellä elementtien määrällä. Albumin keskiöön nousevat maailman pienin eeppinen repäisy Hämärän lait sekä sitä seuraava Tango, jossa kanavoidaan Joe Zawinulia suomalaisen hääbändin kautta.