Arvio: Curtis Hardingin Departures & Arrivals: Adventures of Captain Curt on kokonaisuus, josta on vaikea saada tarpeekseen

Curtis Harding uskaltaa toimia studiossa luomusti, ilman että musiikis­ta tapetaan sielu loputtomalla viilaamisella.

Arvio: Ihailtavaa synergiaa ja kipinää – Pekko Käppi K:H:H:L -yhtyeineen tekee Oli kerran ryytimaassa… -albumilla monia asioita oikein

Kovin paljoa uutta projektin faneille levy ei kuitenkaan tuo.

Arvio: Soulia isolla kauhalla – Lady Wray hallitsee sävyt ja dramatiikan

Lady Wrayn soul ja funk ei ole pikkusievää tyylileikkiä.

Arvio: Ylevää haikeutta ja raukeutta – Rainy Sunday Afternoon on tyystin erilainen kuin The Divine Comedyn edellinen luomus

Neil Hannonilta ja kumppaneilta olisi voinut odottaa jotain raik­kaampaakin.

Arvio: Livee & Lovee tarjoaa kaksi hyvin erilaista näkemystä Aino & Hajonneet -yhtyeen materiaalista

Kaksiosainen albumi koostuu livemusiikista sekä akustisista tulkinnoista.

Arvio: Dropkick Murphysin kelttifolkin ja rymypunkin yhdistelmä ei osoita kesyyntymisen merkkejä

Persenahka tummuu vielä kolmannellatoista levylläkin melkein kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Arvio: Hurula tietää mitä tekee ja tekee sen hyvin, mutta kuudennella kierrok­sella osa tempuista on menettänyt tehoaan

Ensi­kertalaiselle Existens tarjonnee viiden tähden arvoisen herätyksen, mutta pitkään oppimäärään ehtineille se tuntuu kertaus­kurssilta.

Arvio: We Should Be Buried Like This on Bloodred Hourglassin synkin levy

Ärhäkkyys kuitenkin syö hitikkyyt­tä.

Arvio: Karol G on piristävää kuultavaa massa­tuotetun ja kaavamaisen musiikin aikakaudella

Vuoen parhaimpiin levyihin kuuluva Tropicoqueta on napakymppi, jota Karol G:ltä on odotettu.

Arvio: Lola Youngin sottainen imago näyttäytyy aitona ja rehellisenä – Mielikuvaa vahvistaa rouhea ja sielukas ääni

Tulee olo, että tässä se lähipubissa lauleskellut kulmakunnan suo­sikki nyt valloittaa maailmaa.

Arvio: Green Carnationin matka ihmismielen uumeniin alkaa kompastellen

Yhtye on parhaimmillaan iskevämmän materiaalin äärellä, mutta pisimmät polveilut tuntuvat keskeneräisiltä.

Arvio: The Rasmuksen Weirdo-levyä leimaa suorittamisen tuntu

Kaukana takana ovat ajat, jolloin bändiltä irtosi In the Shadows. Nyt ei irtoa edes Je­zebeliä.