Etsi
Vastavirtaan uimista voi arvostaa epäkaupallisena taiteellisena ratkaisuna, mutta se ei tee levystä hyvää.
Bauhaus-legendan ensimmäinen studioalbumi yli vuosikymmeneen on saman kaliiberin onnistuminen kuin The Curen viimevuotinen paluulevy.
The Blue Nowheren aidoimmat ja arvokkaimmat hetket löytyvät sen kahdesta "tavallisesta" kappaleesta.
Minialbumi Fyr esittelee yhtyeen eri puolia neljän biisin verran.
Opvs Noir Vol. 1 vaatii kuuntelijalta huomattavasti enemmän kuin poppi-ilottelua ja hittiä hitin perään tarjonnut edeltäjänsä.
Levy on parasta Chevelleä sitten The North Corridorin (2016).
Ehkäpä pehmennyksen toivotaan iskevän massoihin?
Sovituksissa kuuluu Saimaalle tyypillisiä progevivahteita, ja Yonan suomenkieliset tekstit ovat niin herkkiä kuin hänen kynästään syntyneet sodan ja rauhan lyriikat voivat olla.
Seitsemäs pitkäsoitto tarjoilee entistäkin tarttuvampaa kuolokasta raskasmetallia.
Bändi muistaa 1990-luvun ja Göteborgin, eikä karsasta myöskään metalcore-grooven parhaita puolia, mutta sillä on oma hämmentävä sävynsä.
Washer on suunniteltu selvästi keikoilla toimivaksi kokonaisuudeksi.
Albumi kuulostaa niin biisien kuin soundienkin puolesta sen verran paljon Hainesin soololevyiltä, että Buckin panos jää vähän epäselväksi.
