Arvio: Helloweenin Giants & Monsters kunnioittaa yhtyeen kultavuosia ja todistaa nykyisen kunnon kovaksi

Helloweenin 17. täyspitkä jatkaa vuoden 2021 eponyymin levyn askelmerkeissä

Arvio: El Michels Affairin nokkela soundipuljaus saa kaipaamaan sielua

Leon Michelsin luotsaaman kollektiivin orgaaninen groovepröystäily tuo mieleen sampletykittelyn hyvässä ja pahassa.

Arvio: Yungblud uudisti imagonsa – Idols herättää ristiriitaisia fiiliksiä

Kaikesta huolimatta levy on kuuntelemisen arvoinen.

Arvio: Mors Principium Est pysyy kiinnostavana levy toisensa jälkeen – Darkness Invisible ei uudista kaavaa vaan hioo siitä entistä kansainvälisemmän

Nyky-MPE kuulostaa, jos ei sentään sinfoniselta, niin ainakin monikerrokselliselta, isolta ja vaikut­tavalta.

Arvio: Korkealaatuista tuhansien järvien metallia – Amorphisin Borderland on hittiä hitin perään

Borderland on takuuvarmaa nyky-Amorphista, mutta ilman tylsiä hetkiä.

Arvio: Melankolisten laulujen klubi välittää aistillista herkkyyttä, jonka voimalla Ellinoora löytää elämän alhoistakin toivoa

Näissä lauluis­sa elää koko popmusiikin historia. Eikä pop edes riitä.

Arvio: Never Enough vastaa monien Turnstile-fanien toiveisiin jatkaen siitä, mihin edellislevyllä jäätiin

Ratkaisu tuntuu kuitenkin hetkittäin vähän liiankin turvalliselta.

Arvio: Hyväntahtoista virnuilua ihmisyydelle – Lyytin Pidän sulle paikkaa -levyllä olisi ollut tilaa värikkääm­mällekin tyylipaletille

Lyytin runollisen satumaista indiepoppia kuuntelisi vaikka pelkkinä laulelmina, Lyytin yksin esittämänä. Pidän sulle paikkaa panee kuitenkin miettimään, voisiko Lyyti repäistä ja ilmaista kirjavia tuntemuksiaan monisävyisemmällä musiikilla.

Arvio: Pieni vinksahtaneisuus tekee musiikista aina kiehtovampaa – Maria ja Marsialaiset -yhtyeen Hevikuiskaajalla melankolia kohtaa leikkisyyden

Kappaleet etenevät kuin unet, joissa asiat tuntuvat järkeviltä, vaikka logiikka on toisenlai­nen.

Arvio: Elämisen kipu pehmenee olemisen rikkaudeksi Onni Rajaniemen sointujen siivittämänä

Itsereflektion ja vapautumisen ympärillä pyörivä Pois häviää kaikki tiivistyy Rajaniemen persoonalliseen ääneen.

Arvio: Unleashedin viikinkiveisut ovat unholaan tuomittua sorttia

Bändin taipu­mattomuutta on kaikesta huolimat­ta pakko kunnioittaa.

Arvio: Big Thiefin americanan, indiefolkin ja dreampopin yhdistelmä junnaa paikoillaan

Double Infinity tuntuu yhdeksän mini­missään neliminuuttisen kappaleen mitassa auttamatta liian pitkältä.