1960-luvun puolivälistä saakka Suomea ja maailmaa muun muassa The Spermin johdossa hämmentäneen erikoismiehen, ug-taiteilijan ja elektronisen musiikin pioneerin levyllä on kuvaava nimi. Vuosien 1978 ja 1985 välillä tehdyistä äänityksistä kasattu albumi on ensiksi jotain ihan muuta ja toisekseen voimakas.
Lempeästi puksuttava rytmiikka, pehmeä suhina ja kummallinen piipitys kutovat minimalistisen kiehtovia itämaisia syntetisaattorimattoja. Vähän kuin joku Erkki Kurenniemen esi-atk-soitinkojeista olisi tullut buddhalaiseen uskoon ja yrittäisi käännyttää Klusterin krautpiiputtajia remmiinsä. Koko ajan tämä kosminen kone svengaa jatsahtavasti. Levyn b-puoliskolla äänimaailmaan liittyy myös urkua ja puhallinta, ja touhu muuttuu astetta perinteisemmin jatsiksi. Musiikki on helppo luokitella kokeelliseksi, mutta vaikeaselkoista tai hankalasti lähestyttävää se ei ole.
Neuvostoliiton avaruusohjelmasta muistuttavat vanhan maailman soundit ja tieto siitä, että kyse on pitkän linjan vastakulttuuriveijarin arkistoista kaivetuista helmistä tietenkin vaikuttavat kuuntelukokemukseen. Silti musiikki kuulostaa hämmentävän ajanmukaiselta ja -kohtaiselta. Hyvää ihme pimputusta tämä olisi myös jonkun nykypäivän blogielektrohipin vääntämänä. Nykypäivän blogielektrohipit eivät vain ymmärrä vääntää näin hyvää ihme pimputusta.