PENDULUM: In Silico

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2008.
Kirjoittanut: PETRI SILAS.

Roni Sizen, Goldien, LTJ Bukemin ja Photekin kaltaisten drum&bass -pioneerien huippuajoista on jo vuosikymmen, eikä skene sittemmin oikein mihinkään ole edennytkään. Elementtejä alan viihteellisimmistä tunnusmerkeistä tulee vastaan tv:n sisustusohjelmien mainoksissa, eikä maan alta ole kaikunut aidosti uutta vuosiin.

Arvio

PENDULUM
In Silico
Warner

Jos brittien musalehtiä lukee, saa Australian Perthistä ponnistavan ja viitisen vuotta sitten Britanniaan muuttaneen Pendulumin mahdollisuuksista ja kyvykkyydestä aika paisuneen kuvan. Rob Swiren johtaman porukan esson-huuruinen ja vocoder-lauluin maustettu ”kansanjunkka” saattaa eittämättä osua moneen kohderyhmään, mutta subs­tanssin kanssa on vähän niin ja näin. Prodigyn ja Chemical Brothersin tapaisille elektrojäteille kaiketi kaivattaisiin jo manttelinperijää, mutta jos ei Pendulumia parempaa ole tarjolla, huonosti menee.

In Silico on edeltäjäänsä Hold Your Colouria (2005) kaupallisempi, missä ei itseisarvoisesti ole mitään pahaa. Mutta siinä on, että musasta tulee kehnoimmillaan mieleen Apollo 440. Näiden näyttöjen perusteella lienee turha jäädä odottamaan pitkään lupailtua virallista remixiä Led Zeppelinin Immigrant Songista.

Lisää luettavaa