PLAIN RIDE: Strange Trial

PLAIN RIDE
Strange Trial
Ektro

Plain Ride on nyt kahden levyn ajan uinut joen keskellä tiukassa virrassa. Yhdellä rannalla kummittelee anglo-amerikkalainen folkrock ja toisella rannalla Pharaoh Overlordin kaltainen hypnoottisuus.

Parhaimmillaan bändi on luoviessaan laidasta laitaan, yhdenkin biisin aikana. Yksi parhaista esimerkeistä on haikea ja rento Dying Sun, joka kiihtyy loppua kohden aika maaniseksi junnaukseksi. Tässä biisissä ja parissa muussakin tulee junnauksen syvyydestä ajoittain mieleen jopa Pohjois-Afrikkalainen musiikki. Toinen huippubiisi on Guiding Light, jossa Janne Westerlundin laulu saavuttaa saman maanisuuden tason, johon yleensä päästään vain dervishimäisellä soitolla. Muutenkin Westerlund on englanniksi laulavista nokkaimiehistämme rikollisen aliarvostettu

Kaksi asiaa nostavat tämän levyn vielä bändin sinänsä hienoa debyyttiä korkeammalle tasolle. Sävellykset ovat tiukempia. Ensilevyllä oli omat hahmottomat hetkensä. Toinen ero on soundi. Luottomies Jürgen Hendlmeier on onnistunut luomaan todella kauniin äänikuvan, jossa varsinkin akustinen kitara pääsee oikeuksiinsa. Juuri ne maanisimmat junnaukset hyötyvät tästä poikkeuksellisen hienosta akustisesta soundista. Silloin se elintärkeä paino, pyörre ja etukeno saadaan aikaan rytmiikalla, joutumatta nojaamaan kainalosauvana särövalleihin.

Tällä levyllä lepäävät korva ja sielu.