PRIME MOVER: Imperfekt

Arvio julkaistu Soundissa 11/2007.
Kirjoittanut: JAAN WESSMAN.

Se, että yhtyeen jäsenet myöntävät eri musiikkimieltymyksensä, on synnyttänyt monta dynaamista kokoonpanoa. Historia tuntee myös ryhmiä, jotka eivät koskaan lähteneet samasta syystä lentoon. Silloin tällöin tulee vastaan myös tapauksia, joista ei vain ota selvää.

Arvio

PRIME MOVER
Imperfekt
Skivkraft

Se, että yhtyeen jäsenet myöntävät eri musiikkimieltymyksensä, on synnyttänyt monta dynaamista kokoonpanoa. Historia tuntee myös ryhmiä, jotka eivät koskaan lähteneet samasta syystä lentoon. Silloin tällöin tulee vastaan myös tapauksia, joista ei vain ota selvää.

Prime Moverin yksittäisten jäsenten kerrotaan kuuntelevan muun muassa bluegrassia, grungea sekä deathmetallia. Imperfektia kuunnellessa juuri mikään mainituista ei kuulu. Sen sijaan tarjolla on monta musiikillista ruokalajia, jotka maistuvat makoisilta sellaisenaan, mutta jotka eivät varsinaisesti kuulu yhteen. Progekeittiössä häärää tällä hetkellä ehkä muutama kokki liikaa.

Prime Mover soittaa hyvin yhteen, yksittäisiä hienoja hetkiä on paljon, mutta kokonaisia huippuraitoja kuitenkin vähemmän. Pramean katon alle on rakennettu turhan erikorkuisia seiniä, jotka kyllä pitävät pystyssä, mutta eivät enää kannattele somistuksia sortumatta. Ehkä tästä johtuu myös levyn niukka soundimaailma, jota varioimalla saisi kappaleisiin ainakin studiossa sopivaa kontrastia.

Sulatusuuniin ei kaivata enää lisää raaka-aineita, nyt kaivataan itse uuniin kovempia tehoja.

Lisää luettavaa