PROFANE OMEN: Destroy!

Arvio julkaistu Soundissa 9/2011.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Lahtelaisbändi on nykyisellään kaukana siitä, kun yhtyettä näki vielä Demoefektin puolella. Porukassa on vuosien mittaan vieraillut hämmästyttävän suuri joukko soittajia ennen kuin nykykokoonpano on loksahtanut paikoilleen. Bändi on aina tahtonut tehdä asiat vähän toisin, ja tyylin hioutuminenkin on vaatinut aikansa.

Arvio

PROFANE OMEN
Destroy!
Spinefarm

Lahtelaisbändi on nykyisellään kaukana siitä, kun yhtyettä näki vielä Demoefektin puolella. Porukassa on vuosien mittaan vieraillut hämmästyttävän suuri joukko soittajia ennen kuin nykykokoonpano on loksahtanut paikoilleen. Bändi on aina tahtonut tehdä asiat vähän toisin, ja tyylin hioutuminenkin on vaatinut aikansa.

Profane Omenin vaikutteet ulottavat lonkeronsa myös metallin ulkopuolelle. Yhtyeen onnistuessa ristisiitoksissa piilee ainutlaatuisia aineksia. Lähtiessään mättövaihteelle yhtyeen mopo uhkaa karata vähän käsistä ja ohjauksessa on selvää klappia.

Profane Omenin linjan ääripäät ovat kaukana toisistaan ja tämä muodostaa levylle eräänlaisen vedenjakajan. Kokeilut omaperäisine ratkaisuineen tuottavat huomattavan latautuneita tunnelmia ja aika usein ne suorastaan huutavat deathvaihdetta rinnalleen. Silloin kun bändi väläyttää melodista osaamistaan, kaikki on kohdallaan, mutta aina ei niin käy.

Joka tapauksessa Profane Omen kuulostaa nykyisellään rennolta yhtyeeltä, joka pystyy kurittamaan kuulijoitaan vaivattomaan tapaansa antamatta silti juurikaan armoa.

Lisää luettavaa