Laulurastaasta tutun Profeetan orkestroima Hallusinogenesis-debyytti (2007) oli hämmentävä levy, jonka kuulijat käänsivät paremman vertailukohdan uupuessa edellisen yhtyeen kielioppiin. Viimeistään nyt ajatukset Pohjolaan kotiutuneista jamaikalaisista rytmeistä herpaantuvat, ja jäljelle jää satunnaisten reggaeen palautuvien elementtien ohella syväluotaava katsaus psykologisoituvan ihmisen sielunelämään.
Seitsemänhenkisen yhtyeen soundi heijastaa sen filosofiaa, jossa mieli ja uskonto paljastuvat vastavuoroisiksi. Tasalaatuista ja monotonista ääntä tuottavien sähkörumpujen ja erilaisten ”syntetisoijien” yhdistelmä loihtii Profeetan tarinoille vieraantuneisuutta henkivän ympäristön. Sitä luonnostelevat myös kitarat, Theremin ja okariina, perinteikäs umpinainen astiahuilu. Intron ja outron raatelevan maalailun väliin jää joukko mietelmiä, jotka horjuvat houreisesti, kunnes "mieli suistuu raiteiltaan, sulautuu maisemaan".
Profeetan maisemassa järjestyneisyyden ja kuvitteellisuuden liitto vaivaa kuulijan mieltä siinä määrin, että manipuloiva toisto kutsuu suhtautumaan valistavaan viestiin vastaanottavaisesti. ”Todellisuus hajoaa asteittain, kunnes jäljellä on enää mieli pyörittämässä koko näytelmää”, Profeetta kirjoittaa MySpace-sivuillaan, mutta hänen levyllään näytelmä pyörittää mieltä.