PROMOE: Kråksången

Arvio julkaistu Soundissa 8/2009.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Promoena tunnetulla Mårten Edhillä on jo pitkään ollut pari ongelmaa. Tehdäkö musiikkia omalla vai rapin äidinkielellä? Keskittyäkö soolouraan vai toimintaan Looptroopin jäsenenä?

Arvio

PROMOE
Kråksången
DVSG

Promoena tunnetulla Mårten Edhillä on jo pitkään ollut pari ongelmaa. Tehdäkö musiikkia omalla vai rapin äidinkielellä? Keskittyäkö soolouraan vai toimintaan Looptroopin jäsenenä?

Kråksångenilla Västeråsin poika luottaa paitsi ruotsiin, myös itseensä. Ja sehän sopii. Lev nu! sekä Ondskan, samoin kuin kesähitiksi lahden tuolla puolen noussut Svennebanan, pureutuvat Folkhemmetin asukkien arkeen tarkasti ja armottomasti. Aivan kuin esiintyjänä, myös tekstittäjänä Promoe on pohjoismaisen puhelaulun aitoa aatelia.

Musiikillisesti Promoen neljäs soolo tallaa omaan suuntaansa. Kuninkaallisen Government Musicin (2001) urbaaniin ja ahdistavaan ääniympäristöön paluuta saadaan vielä valitettavasti odottaa, mutta hyvät suuntimat on kompassiin nytkin löydetty.

Kenties parasta Kråksångenissa onkin lopulta se, että Promoeta pääsee taas kuulemaan ilman sitä rasittavaa Jamaikan katkua, joka alkoi alleviivata oikeastaan hänen kaikkia tekemisiään The Long Distance Runnerin (2004) myötä. Tekoletkeys on synti, johon Promoen ei soisi enää kertaakaan sortuvan. Onneksi Kråksången on askel siitä poispäin.

Lisää luettavaa