PUK: Grönlanti

Brittipopissa on kautta aikojen ollut omat harmaavarpusensa ja jotenkin Puk tuntuu asettuvan meidän oloissamme tuohon kategoriaan. Grönlanti -albumista on vaikea saada pitävää otetta. Bändi ylimitoittaa vaatimattomuutensa niin pitkälle, että sitä ei kyetä muuttamaan voimavaraksi. Sinänsä hyvin kirjoitetut biisit ovat kuin varjokuvia, joiden kirkastumista ei vähääkään edesauta Jussi Ojajärven laimea laulu.
Suomi-popin perusteoksesta käyvän Yhtenä aamuna -biisin jälkeen Puk menee Grönlantiin U2sta muistuttavan vanhahtavan syntsamaton säestämänä. Samaan aikaan toisaalla hätkähdyttää intronsa newordermaisuudella. Sosiaalisesta omatunnostaan Puk antaa merkkejä biiseihinsä sisältyvillä hiljaisilla protesteilla. Hau, miau muistuttaa elämän kovenemisesta. "Enää heikot ei herätä myötätuntoa". Synkkä ja myrskyinen yö menee pari askelta pidemmälle todetessaan, että "Olemme kaikki mukana suuressa kokeessa, toteutamme holtitonta teollista vallankumousta".
Grönlanti -albumin valossa Puk on yhdenlainen Suomi-rockin ja -popin väliinputoaja. Bändi, joka on liian vähän rockia rockfaneille eikä toisaalta tarpeeksi kotikutoinen pienimuotoisen amatööriyden ylimmille ystäville.