Puk-yhtye on pysytellyt aina mukavasti valtavirran ulkopuolella, luoden toinen toistaan mielenkiintoisempia indiepop-levyjä. Bändin viides pitkäsoitto Romanssi päästää ilmoille kaikuja menneiltä mustahuuliajoilta. Se yllättää myös olemalla edeltäjiään huomattavasti monipuolisempi tuotos.
Rakkauden aallokoissa piehtaroivat lyriikat ovat pakahduttavan kauniita. Ne kertovat pienen ihmisen loputtomaltakin tuntuvaa kasvutarinaa. Surusilmäinen on levyn todellinen helmi, jossa yhdistyvät Soft Cellin ja Yarin parhaat hetket. Jälki puolestaan surisee uskollisena Manic Street Preachers -kitaroille. Rockin ainekset on paritettu kautta levyn sulavasti minimalististen 80-luvun synapop-melodioiden kanssa. B-puolen starttaava Sudet vie viimeisetkin kajaalisilmäiset tytöt ja pojat tanssilattialle. Menneisyyden mysteeriin nojaava Varjokuva jatkaa vielä tarinaa, kunnes Aika on kuin perhonen sulkee lempeän surumieliseen syliinsä.
Romanssi riisuu paatuneimmankin angsteilijan aseista ja tarjoaa luottavaisen olotilan. On hienoa että tällaista musiikkia vielä tehdään.
