Tällaista musiikkia ei ole liiemmin suomeksi tehty. Tamperelainen Puumaja-yhtye yhdistelee Red House Painters –tyylistä rauhallisen maalailevaa tunnelmointia suomenkielisiin teksteihin. Tarjolla on kuulaita ohitse kiitäviä hetkiä, ei niinkään perinteistä tarinankerrontaa.
Meriselityksiä-debyytti tuntuu ensikuuntelulla tasapaksulta. Tempoiltaan samankaltaiset, verkkaisesti tunnustelevat kappaleet vaativat rauhoittumista ja kärsivällisyyttä avautuakseen. Muutaman kuuntelun jälkeen kainojen runopoikien maailma raottaa oveaan: sovitukselliset nyanssit hellivät korvia ja laulaja-kitaristi Mikko Meriläisen hiukan hapuilevaan ja ilmeettömään tulkintaankin melkein tottuu.
Yhtyeen soitossa on tuudittavaa maltillisuutta. Parhaimmillaan Meriselityksiä kuulostaa tuoreelta ja luontevalta, mikä on varmasti vaatinut hiomista, etenkin tekstipuolella – selkeää perinnettä, kun ei ole kompassina.
Puhaltimet, etenkin oboe, sopivat hyvin kuvioon. Kappaleista edukseen erottuu Punaiset seinät, joka tuo levyn staattisuuteen vaihtelua. Tällaisia linjakkaita irtiottoja toivoisi jatkossa enemmänkin. Huumorikaan ei olisi pahitteeksi.
Meriselityksiä on toimiva päänavaus, joka varmasti löytää oman pienen ja vannoutuneen yleisönsä. Bändi on kuitenkin vasta lähestymässä todellista potentiaaliaan. Kun materiaaliin saadaan vaihtelua, teksteihin jännitettä ja tulkintaan lisää uskallusta, luvassa on mielenkiintoista herkkua.
Puumaja-yhtyeen kitaristi Jarno Alho vastasi muutamaan kysymykseen debyytin julkaisun kynnyksellä.
Millaisista tarveaineista Puumaja on rakennettu?
– Kun aloimme soittaa, ei ollut hirveästi suomeksi laulavia bändejä, joiden tekstejä pystyi kuuntelemaan punastumatta myötähäpeästä. Ei niitä vieläkään montaa ole, mutta ajatuksenamme oli siis panostaa sanoituksiin. Niitä on yritetty tehdä kirjakielen muotoon, jotta vältyttäisiin ”mä ja sä” -jorinalta.
– Bändeistä Red House Painters yhdistää meitä kaikkia. Osa jätkistä kuuntelee paljon myös The Churchia ja Low’ta. Tyyli on oikeastaan ollut sama bändin perustamisesta, vuodesta 2002 alkaen. Osa levyn biiseistä onkin tosi vanhoja. Kyseessä on sellainen The Best Of -tyylinen paketti, johon on kerätty parhaat biisit vuosien varrelta.
Yhtyeen musiikkia voisi kuvailla visuaaliseksi. Jos Meriselityksiä olisi soundtrack, millainen leffa olisi kyseessä?
– Se voisi olla Kaurismäki-Lynch-yhteistyö. Siinä olisi 20 minuuttia kestävä alkukohtaus, jossa Markku Peltola tulee punaisista verhoista (naurua). Hän harhailee erilaisten huoneiden läpi, joissa ei ole huonekaluja, päätyen lopulta baariin, jossa ei tietenkään puhuta mitään. Leffa sisältää kauniita tuokiokuvia. Ei turhaa puhetta.
Bändistä löytyy useampikin musiikkitoimittaja. Näkyykö miesten ammatti musiikinteossa?
– Me oltiin just Turussa keikalla ja automatkalla Sami (Nissinen) ja Mikko (Meriläinen) alkoivat puhua jostain keikasta. Huh huh, ei helvetti mitä spekulointia! Onneksi analysointi ei ulotu treenikämpälle. Siellä ei mietitä referenssibändejä, vaan soitetaan. Eihän me muuten oltaisi ikinä saatu tätä levyä valmiiksi.
Saako tällaisella musiikilla hyvin naisia?
– Vaikea sanoa, kun itse elää parisuhteessa, mutta rumpalilla (Nuutti Palonen) menee ilmeisesti aika kovaa. Keikoilla ei ole kuitenkaan näkynyt mitään erityistä tyttösumaa. Itse asiassa siellä on ollut enemmän miehiä.