PYHIMYS & TIMO PIENI HUIJAUS: Arvoitus koko ihminen

Arvio julkaistu Soundissa 09/2008.
Kirjoittanut: ASKO KAUPPINEN .

Mitä enemmän suomalainen hiphop-kulttuuri näyttää etääntyvän suuresta julkisuudesta, sitä paremmiksi näytöt muuttuvat.

Arvio

PYHIMYS & TIMO PIENI HUIJAUS
Arvoitus koko ihminen
Omakustanne

Mitä enemmän suomalainen hiphop-kulttuuri näyttää etääntyvän suuresta julkisuudesta, sitä paremmiksi näytöt muuttuvat. ”Uutuuden viehätyksen” sammuminen ja yleisemmät tendenssit selittänevät ilmiön toisen puolen, mutta lienee yhtä todennäköistä, etteivät viime vuosien kunnianhimoisimmat äänitteet noin vain sovi valokeilaan. Ne ovat liian omaehtoisia, eriytyneitä ja paikallisia ilmiöitä. Siksi onkin kaksin verroin hienompaa todistaa kahden pitkän linjan tekijän kohtaaminen areenalla, joka on menestyvien indie-yhtiöiden hallitsemilla markkinoilla niin vaatimaton kuin aitokin.

Pyhimys on saanut reilun vuoden sisällä niin paljon huomiota, ettei hänen meriittejään tarvitse erikseen alleviivata. Salainen maailma ja Tulva (2007 ja 2008) puhuvat puolestaan, ja niihin kohdistunut kritiikkikin kertoo levyjen vaikutuksesta. Rähinä Recordsin kasvatti Timo Pieni Huijaus puolestaan on ollut jo vuosia varsinainen ”best kept secret”, jonka taidot ovat niin ilmeiset, sanat niin erottuvia ja identiteetti niin vahva, että hänen matalasta profiilistaan tulee väliaikainen.

Vaihtelevan tuottajakaartin laatimaa taustaa vasten aukeava Arvoitus koko ihminen on ristiriitainen näyttö: sen laadukas tuotanto on suoraviivaista, mutta kerronta on sitä vastoin nimen mukaisesti arvoituksellista, katkonaista ja epäsuoraa: äänenkäytössä paikoin monotonisiksi taantuvat mc:t löytävät toistensa spontaanisti ryöppyävistä tyyleistä tarvittavan peilipinnan. Siinä missä vasta mietteliäs Yömatelija huuliharppuineen ja pedal steeleineen päästää TPH:n persoonallisimman puolen irti, levyn päättävä Lähtölaskenta todistaa, ettei kaksikko ole valmis tinkimään tyylistään piirun vertaa.

Lisää luettavaa