RACETRACK BABIES: Love Sick

Tanskalaisen Racetrack Babiesin Love Sick -albumi on kaukana kilparadan kiihkeydestä. Kitaristi Jacob Aabyn, hetkittäin lähes Tindersticksin vokalistin veroisella syvyydellä laulavan Christian Andersenin ja basisti Cecilie Ravikin muodostama trio soittaa hankalasti hahmottuvaa, lievää taiderockia, josta erottaa jazzahtavia piirteitä. Andersenin tulkinnassa on tietynasteista pidättyvyyttä ja yhtyeen rock on yhtä usein harkitsevaa kuin täyttä höyryä paahtavaa.

Vieraileva trumpetisti tuo raukeaan In The Morningiin annoksen jazzia, mutta albumi hiteimmäksi raidaksi erottuvalta It's Oklta tapaa säröisten kitaroiden siivittämää tanssibeatiä. Cushionia Racetrack Babies yrittää pehmentää vibrafonilla ja Sunsetistä nauttiminen estyy bändin pakonomaiseen tarpeeseen rikkoa kehittymäisillään oleva tunnelma rämähtävillä sisääntuloilla.

Racetrack Babies antaa mielellään yhdessä ja samassa biisissä tilaa sekä herkälle puolelleen että lievälle voimankäytölle. Tämä luo moniin kappaleisiin ikävää levottomuutta. Bändi tuntuu rakastavan polveilua, nyansseja ja vapaita otteita sillä seurauksella, että lauluista on mahdotonta saada kunnon otetta. Levyn biisejä voi parhaassa tapauksessa ihastella sen hetken kun ne soivat, mutta mitenkään mieleenjäävää jälkeä Racetrack Babies ei tee.

Racetrack Babiesin Love Sickiä on jo tyylillisistä syistä houkutus verrata maanmiestensä Mew'n Frengersiin. Tässä vertailussa Racetrack Babies jää selvin numeroin alakynteen.