RAISED FIST: Dedication

Raised Fistin edellinen albumi, hysteerisen raivokas Ignoring The Guidelines oli erään genren äärimmäisyyden päätepiste, joten sille seuraajan tekeminen ei ole kadehdittava tehtävä. Eikä bändi siinä täysin onnistukaan, koska sillä oli vain huonoja vaihtoehtoja käytettävänä. Joko seurata orjallisesti vanhaa tai ottaa selkeä irtiotto menneeseen. Dedication on näistä lähempänä ensimmäistä vaihtoehtoa.

Ansionsa Dedicationilla on, mutta selkeä pettymys se silti on. Vaikka se ei tarjoakaan mitään uutta edeltäjäänsä nähden, on Raised Fistin vimmainen metallin ja hardcoren säälimätön yhdistelmä kuitenkin uniikki. Se ei kuulosta miltään tietyltä yhtyeeltä, vaikka vertailukohtia on helppo nostaakin. Daniel Bergstrandin tuotannosta johtuen Meshuggah-assosiaatiot pyrkivät esille, mutta Raised Fist on leimallisesti hardcorea, ei metallia.

Edelleenkään Raised Fist ei laula rakkaudesta ja hyvistä fiiliksistä, mutta jotenkin se käsinkosketeltava epätoivo ja tuska, mikä väritti Ignoring The Guidelinesia on poissa. Tietyt ratkaisut kuulostavat jo rutiinilta eikä kitaraosaston riffikuntokaan ole siinä terässä, mitä sen soisi olevan. Perusvarma mättäminen huippuluokan soundeilla ei tässä tapauksessa riitä.

Seuraavalla levyllä Raised Fistin on pakko keksiä jotain uutta. Tietyn genren pioneerityö ei takaa vielä jatkuvaa edelläkävijän asemaa, jos musiikki jämähtää paikallaan. Raised Fistin tapauksessa esimerkit löytyvät läheltä. Olisi sääli, jos bändi juuttuisi Machine Headin ja Meshuggahin seuraan ex-nerojen joukkoon.