Vilppulaa maailmankartalle Emmiä laajemmalle sektorille levittänyt Rattus eroaa muista 80-luvun alussa kulta-aikaansa eläneistä punk- ja hardcore-yhtyeistä siinä, että kun comeback-kierroksen aika koitti, se innostui myös uuden materiaalin kirjoittamisesta. Alkuperäisen tason saavuttaminen on kuitenkin mahdotonta.
Rattus oli ensimmäisiä suomalaista hardcorea edustaneita yhtyeitä. Tyyli ja keinot sen toteuttamiseen tulivat kuitenkin suoraan isosta maailmasta. Niinpä siinä ei ole mitään pahaa, että Rattuksen ura muistuttaa edelleen vaikkapa Dischargen vastaavaa. Alkuperäinen raivo taittui metallin kikkailevuudeksi, mikä paluun hetkellä on ollut varmasti mielessä. Rattus on siis aiempaa ammattimaisella tuotannolla toteutettu ja metallikokeiluistakin on sen verran opittu, ettei niitä tarvitse täysin karttaa. Ja toisin kuin sittemmin itsensä heikolla soittokunnolla munanneet britit, Rattus on nähnyt vaivaa saadakseen julkisivun kuntoon.
Rattus on siis niin hyvä kuin se suinkin voi olla. Moitteetta toimivat niin naftaliinista kaivetut vanhat biisit, sympaattisesti lutiseva tuplabassarinakutus kuin keskitempoisempi yrmistely.