RATTUS: Uudet piikit

Arvio julkaistu Soundissa 11/2007.
Kirjoittanut: ANTTI LUUKKANEN.

Nyt mennään metsään niin, että pää kolisee mäntyihin. Rattuksen kaksi vuotta sitten ilmestynyt paluulevy oli kelpo julkaisu, koska se ei yrittänyt väkinäisesti tuoda mitään uutta kokeiluja harrastaneen bändin historiaan.

Arvio

RATTUS
Uudet piikit
Gaga Goodies

Nyt mennään metsään niin, että pää kolisee mäntyihin. Rattuksen kaksi vuotta sitten ilmestynyt paluulevy oli kelpo julkaisu, koska se ei yrittänyt väkinäisesti tuoda mitään uutta kokeiluja harrastaneen bändin historiaan. Tarpeellinen levy ei ollut sekään, mutta Uudet piikit herättää kysymyksen, mitä trio oikeasti on mahdollisuuksistaan miettinyt.

Biiseistä ei ydinmehua tahdo saada puristettua sitten millään. Tälle levylle kelvollista kappalemateriaalia ei yksinkertaisesti ole kertynyt. Sanoitukset kompastelevat milloin huumoriin, milloin kömpelöön etusormen heristelyyn. Ja se on punkbändille väärä sormi olla pystyssä.

Aiemmin maailmalla asti ihailua herättänyt soiton voimakin on etäinen muisto vaan. Takavuosien epäonnistuneet metalliseikkailut pistävät ihmettelemään, eikö mitään olla opittu. Uudet piikit yrittää jälleen laajentaa ilmaisua, mutta lopputulos kuulostaa vain siltä, että kolmikko olisi yrittänyt rusikoida samaan pakettiin Kotiteollisuuden ja Dingon. 

Hardcorepunkiin ei toki tarvitse tarrautua loppuelämäkseen kiinni, mutta olisiko nyt kannattanut aloittaa puhtaalta pöydältä?

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa