REAGAN: Reagan

Miksi suomalainen rock-bändi haluaa nimetä itsensä sekä näyttelijänä että USAn presidenttinä kehnoa jälkeä tehneen opportunistin mukaan?

Kemopetrolia ja Killeriä haastava nimetön debyytti on tavallaan lupaava, mutta lupausten lunastus mokataan. Eniten ärsyttää orastavan grooven hengettömällä konemaisuudella tappavat rummut ja ylipäätään automaattivaihteella liikkuva kasariestetiikka, joka käytännössä tarkoittaa kaiken sliippaavaa prosessointia. Sillä tietysti tavoitellaan "unimaista urbaania hypnoosia", mutta tällainen muka salaperäinen Valium-tokkura ei vain ole tippaakaan coolia tai omaperäistä.

Lupaus tulee siitä, että Mari Laari osaa laulaa ja voisi paljastua persoonallisuudeksi, jos päästäisi sen esiin unissakävelijämaneerin alta. Devilsin avausrivi "I used to be a bitch but now I could use some loving" leikkaa ilahduttavasti todellisuuteen. Minämuotoiset tekstit eivät, yhtä lukuunottamatta, ole Laarin, vaan Jyri (koskettimet, ohjelmointi) ja Panu (kitarat) Riikosen käsialaa, kuten sävellyksetkin. Viimemainitut eivät ole niin toivottomia kuin kyynisen apaattiset tekstit.

Teeskentelemättömämmällä tuotannolla niiden alakuloinen melodisuus voisi purra. Soinnin valopilkkuja ovat pienet akustista kitaran ja tablojen liraukset sekä vakituisemmat elektronihälyt, joita ei pidä sekoittaa mainitsemaani prosessointiin.