Nostalgian sykli sen kuin jatkaa lyhenemistään. 1990-luvun jälkeen on ehtinyt tapahtua niin paljon, että metallin ja alternativen välisessä maastossa taiteileva kovapintainen rock kuulostaa nykypäivänä jo hyvällä tavalla vanhanaikaiselta. Ainakin silloin, kun musikanteilla on toisintamiseen vaaditun tietotaidon lisäksi myös kyvyt jalostaa tyyliä tähän päivään. Eikä sekään vielä riitä, sillä näissä kekkereissä keskinkertaisella biisimateriaalilla ei pärjää kakkukahveille saakka.
Red Elevenin kaveruksilla on tähän puuhaan sekä ammatillista perspektiiviä että henkilökohtaista intohimoa. Ensimmäinen on hankittu muun muassa Jyväskylän seudun metalliporukoista (Swallow The Sun, Machine Men, Sons Of Aeon), jälkimmäinen Alice In Chainsin ja Faith No Moren fanittamisesta. Red Eleven ei kuitenkaan ole tribuuttibändi, vaikka esimerkiksi muuntautumiskykyinen laulaja Tony Kaikkonen imitoi loistavasti Mike Pattonia.
Ihailtavan tyynesti yhtye pysyy debyytillään ruodussaan eikä lähde kikkailemaan rankkuudella, vaan malttaa pysytellä keskitempoisessa, välinpitämättömän tuntuisessa, mutta ytimestään sotilaallisen tiukassa agendassaan. Soittotatsilla, synamatoilla ja kitarasooloilla on tässä poikkeuksellisen suuri merkitys.
Red Elevenin mahdollisuudet riippuvat eniten siitä, kuinka vahvasti jäsenet ovat siihen valmiita panostamaan. Väliaikaisena projektina tällainen vaivannäkö menee hukkaan.
