Ensimmäisen kerran Regina-yhtyeen nimen kuullessani olin kahden vaiheilla: todella loistava vai aivan kamala? Nimen konnotaatiot lehteen, joka ”kertoo rakkaudesta, seurustelusta ja seksistä nuorten naisten omalla äänellä: raikkaasti ja suoraan”, olivat varsin voimakkaat. Nyt olen päättänyt, että nimi on loistava. Ja hieno on levykin. Voimasoittoa niin Radio Helsingissä kuin YleXilläkin saanut single Olisitko sittenkin halunnut palata ei jää albumin kohokohdaksi. Maisemissa riittää katseltavaa useammankin ajomatkan verran.
Reginan laulusta ja teksteistä vastaava Iisa Pajula sekä musiikista ja tuotannosta vastaava Mikko Pykäri saattavat olla ison läpimurron kynnyksellä. Loistava PMMP on varmastikin toiminut hyvänä tienraivaajana Reginalle. Harvan yhtyeen voi sanoa tuovan mieleen sekä aliarvostetun Dubstarin että Noitalinna Huraa!n, kuten nämä molemmat tekevät.
Reginalla on hyvä paketti kasassa. Tunnistettava soundi, vahvat kappaleet ilmavine kertosäkeineen ja Pajulassa keulakuva, johon popparityttöjen on helppo samaistua ja jolle popparipojat voivat menettää sydämensä. Koko levystä huokuu tekemisen ilo ja vilpittömyys. Harva olisi esimerkiksi kehdannut tai uskaltanut lopettaa kappaletta niin sokerisen söpösti kuin Tokio loppuu: ”Konichiwa!”
Musiikillisesti levy on vahvasti 80-lukulaisen elektrohenkinen ja aikakauden soundit ovatkin hallussa. Juuri Tokion japanilaissävyistä koskettimien kilkatusta kuunnellessa voi kokea melkoisia flashbackeja! Kaikesta huokuu myös, että Pykäri on Pet Shop Boysinsa kuunnellut ja hyvä niin. Musiikintekijöissä kun tätä porukkaa tuntuu olevan kovin vähän.
Iisan samaan aikaan lapsekas ja tyttömäinen ääni sekä hänen tapansa laulaa jakavat kuulijoita vahvasti. Kulmikas tapa tiputella tavuja ja nasaali n-sointi eivät liene kaikkien mieleen, mutta minusta ne ovat ihania. Tekstien arkiset, ajoittain jopa naiivit huomiot ympäröivästä maailmasta sopivat laulutapaan erinomaisesti.
Lisäksi Iisa ja Mikko täydentävät hienosti toisiaan. Kun Uusi resepti ei sävellyksenä kuulu levyn terävimpään kärkeen, nostaa teksti sen mielenkiintoa. Erilaisista kipulääkkeistä ja pillereistä on kirjoitettu popmusiikissa runsaasti aiemminkin, mutta harvoin näin lapsenomaisen iloisesti: ”Merkki kolmiomainen varoittaa/mutta kyllä aina maistaa saa!”
Kovin yleisiä eivät ole myöskään tekstit tytöistä, jotka jäävät kadulle nauramaan, kun ovat ensin neuvoneet tietä kysyvän vanhan rouvan väärään suuntaan. Sellainenkin levyltä löytyy.
Onnistuneesti valitun Minua ollaan vastassa -päätösraidan loppupuolella esiin hiipii alkuaikojen Soft Cellin mieleen tuova keinotekoisen puhaltimen luritus. On vaikea olla hymyilemättä.