REMU & HURRIGANES: 30th Anniversary

REMU & HURRIGANES
30th Anniversary
Warner

Suhtautuminen tähän levyyn tulee varmaan olemaan kaksijakoista. Joillekin kokonaan uuden kokoonpanon kutsuminen Hurriganesiksi on pyhäinhäväistys puhumattakaan siitä, että vanhat piisit soitetaan uusiksi. Toisille tämä osoittaa, että Remu yksinkertaisesti haluaa soittaa vieläkin Hurriganesia. Miksei hän saisi sitä tehdä? Kyse on enemmän homman verissä olemisesta kuin nostalgiasta. Henry olisi vähemmällä vaivalla voinut tehdä varman kokoelmalevyn ja virnistellä koko matkan pankkiin.
Minustakin olisi ollut korrektimpaa nimittää ryhmä The New Hurriganesiksi, mutta toisaalta basisti Harri Merilahti ja kitaristi Rokka Merilahti eivät käytä asemaansa väärin. Kyllä tässä Albertin, Cissen ja Remun epäpyhän kolminaisuuden henki elää ja saundikin hengittää kunnon luomusärmällä. Aaltosen kuntoutuminen on ilmeisesti edistynyt, koska rummutus kulkee symbaalin kilkutuksia myöten napakasti. Perinteiseen tyyliin suruttomasti vanhoja ideoita kierrättävä soppa porisee parhaimmillaan mehevästi, kuten vaikka H. Merilahdelle merkitty, mutta Stonesin Jumping Jack Flashin ja Between The Rock & The Hard Placen eväitä syövä R.O.C.K. paljastaa. Pelin avajaisiksi Sister Anne rokkaa kuin herhiläinen. Psykedelia nostaa komeasti möyrivin kitaroin savuista päätään Chinatownissa ja yllättävästi valitussa Donovanin Sunshine Supermanissa, josta kukat ravistetaan pois perusteellisesti etenkin Remun ronskilla laululla. Tutti Frutti hardrokataan turhan tasaiseksi kun taas House Party väännetään hidastettuna. I Saw Her Standing Theren sovitus toimii oivasti.
Loppujen lopuksi 30th Anniversary ei ole vain hatunnosto Hurriganesille, vaan klassista garage-rockia, jonka potku on luja ja teeskentelemätön.