REVAMP: ReVamp

Arvio julkaistu Soundissa 5/2010.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

ReVampin keulahahmo Floor Jansen on tuttu After Foreverin pitkäaikaisena laulajana. Kun Floor lähti bändistä, hän kuitenkin halusi tehdä metallia ja kokosi pienen porukan säveltämään ja tekemään levyä. Keikkoja varten Jansen on rakentanut ihan toisen kokoonpanon.

Arvio

REVAMP
ReVamp
Nuclear Blast

ReVampin keulahahmo Floor Jansen on tuttu After Foreverin pitkäaikaisena laulajana. Kun Floor lähti bändistä, hän kuitenkin halusi tehdä metallia ja kokosi pienen porukan säveltämään ja tekemään levyä. Keikkoja varten Jansen on rakentanut ihan toisen kokoonpanon.

Jansenin näkemykset ovat toki kehittyneet vuosien aikana, ja alan konkareita hän rinnalleenkin palkkasi biisejä tekemään. Waldemar Sorychta ja After Foreverin Joost van den Broek ovat periaatteessa luoneet vahvaa jälkeä, joka jättää riittävästi tilaa Jansenin äänelle, mutta ilmeisesti levyä työstäessä näkemys ei ole vielä ollut selkeä.

ReVampin debyytti polveilee runsaasti ja tyylillisiä ristiriitoja on tarpeeksi. Säveltäjäporukka kuitenkin pystyy näyttämään, että vaikka lopputulos ei ole paras mahdollinen, kykyjä ja haluja riittää. Kappaleista pystyy bongaamaan huikeita lupauksia tarjoavia melodioita tai kuoro-osuuksia, mitkä huolellisesti tuotettuina ja sovitettuina pystyisivät flirttailemaan jopa Therionin parhaimpien töiden kanssa.

Floor Jansen on nainen paikallaan ja ReVampin debyytti todistaa hänestä laadukkaana tulkitsijana ja monipuolisena laulajana. Biisimateriaali vain tällä kertaa on kovin lapsenkengissään, mutta toisaalta tästä tie on vain ylöspäin.

Lisää luettavaa