ROCKBITCH: Motor Driven Bimbo

Arvio julkaistu Soundissa 06/1999.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Seksi on helppo ja hyväksi havaittu myyntivaltti. Rockbitch saarnaa vapaan seksin puolesta ja kuuden naisen sekä yhden miehen muodostaman yhtyeen jäsenet paljastavat avoimesti seksuaalisen suuntautuneisuutensa.

Arvio

ROCKBITCH
Motor Driven Bimbo
SPV

Seksi on helppo ja hyväksi havaittu myyntivaltti. Rockbitch saarnaa vapaan seksin puolesta ja kuuden naisen sekä yhden miehen muodostaman yhtyeen jäsenet paljastavat avoimesti seksuaalisen suuntautuneisuutensa. Rockbitchin olisi sen sanoman perusteella helppo kuvitella heittävän jokinlaista rosoista garage-heviä, sillä siinä olisi juuri sopivaa turmeltuneisuutta roisien orgioiden taustalle.

Mutta ei. Rockbitch pyrkii olemaan astetta tyylikkäämpi industrial-metalliin vivahtavalla musiikillaan. Kieltämättä bändissä on munaa (jos asian voi näin ilmaista) ja tietynlaista raakuutta, mutta kokonaisuus on ainakin vielä perin keskeneräinen. Musiikkia tärkeämpää tuntuu olevan yhtyeen imago, ja bändi ruokkii sitä korostetusti keikoillaan. Joidenkin tietojen mukaan lavalla nähdään jopa paljasta pintaa. Sekös on halpa temppu. 

Lisää luettavaa