RONNIE STARR: Off The City

Arvio julkaistu Soundissa 05/2007.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.
Trioksi Ronnie Starr tuottaa huomattavan isoa poppiääntä. Melodian ehdoilla rakennetuista kappaleista löytyy vaikutteita laajalti. Kaikuja vähän kaikesta The Kinksin 60-lukulaisesta melodiatajusta kasarihardrockin ja ysärivoimapopin kautta moderniin laajakangaskitarointiin löytyy Off The Cityn tyylipaletista.

Arvio

RONNIE STARR
Off The City
Bianca-Pop

Trioksi Ronnie Starr tuottaa huomattavan isoa poppiääntä. Melodian ehdoilla rakennetuista kappaleista löytyy vaikutteita laajalti. Kaikuja vähän kaikesta The Kinksin 60-lukulaisesta melodiatajusta kasarihardrockin ja ysärivoimapopin kautta moderniin laajakangaskitarointiin löytyy Off The Cityn tyylipaletista. Myös soitinarsenaalia piisaa, ja ainakin levymuodossa kosketintyöskentely on yhtä tärkeä osa Ronnie Starrin bändisoundia kuin kitarointi tai rytmisektio. Monenlaisille vaikutteille ja vieraileville muusikoille löytyy tilaa, sillä levyn vahvuus on huolellisissa sovituksissa. Kerroksellisessa miksauksessa riittää löydettävää pitkäaikaiseen kuunteluun. Vaikka elementtejä on paljon, on kappaleisiin ymmärretty jättää myös tilaa, joten levy hengittää vapautuneesti. Korvaa löytyy myös sävellyksellisille koukuille.

Tiettyyn pisteeseen saakka kaikki on siis mahtavasti Ronnie Starr -maassa. Albumin väliinputoaja-potentiaali on kuitenkin suuri. Off The City on luultavasti liian tyylitietoinen ja älyllinen upotakseen massoihin Sunrise Avenuen tavoin, vaikka esimerkiksi A Broken Lovesongin kertosäkeessä on vahvaa MTV-potentiaalia. Indieväki kenties kaipaisi rohkeampaa riskinottoa ja lisää särmiä. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa