RONNIE STARR: First Take

Arvio julkaistu Soundissa 09/2003.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Ronnie Starr ei luonnollisesti ole Ringon sukulaismies vaan Lasse "Lemonator" Kurjen tuottamana ensimmäisen albuminsa tehnyt Tehosekoittimen tallitoveri.

Arvio

RONNIE STARR
First Take
levy-yhtiö

Ronnie Starr ei luonnollisesti ole Ringon sukulaismies vaan Lasse "Lemonator" Kurjen tuottamana ensimmäisen albuminsa tehnyt Tehosekoittimen tallitoveri. Ja jos Tehosekoitin ammentaa omassa hulppeassa rockissaan ansiokkaasti menneitä aikoja, niin First Taken perusteella myös Ronnie Starrilla on sama pyrkimys.

Albumi antaa ymmärtää, että 70-luvulta on mahdollista hyödyntää muutakin kuin hard rockin tai heavyn traditiota. Konstailemattomalla Round 'N' Roundilla levynsä käynnistävä Ronnie Starr on rockbändi henkeen ja vereen. Toisesta kitarastakin vastaavan Jannen laulussa voi kuulla vuosikymmeniä nuoremmalle David Bowielle tyypillistä vääntöä. First Taken lauluista aistii useammankin kerran samaa innostuneisuutta kuin Hunky Dory -, Ziggy Stardust – ja Aladdin Sane -albumien aikaisessa Bowiessa ja miksei myös Mott The Hooplessa.

The Dance sisältää jousineen lievää dramatiikkaa ja glam rock -henkisen Rock 'N' Roll Dreamsin riffissä elää Bowien lisäksi myös Marc Bolanin T. Rex. Kaukaisiin aikoihin viittaa sekin, että Ronnie Starrin rock'n'roll-unelmat ovat peräisin radiosta ja levy- eivätkä cd-soittimesta. Jotain tuttua on myös Get Awayn ja Hey Manin kitara-avauksissa, jotka tulevat kuin Mick Ronson -vainaan sormista.

Ronnie Starrilla on rockissaan eittämättä kovaa ja paikoin hyvääkin yritystä, mutta homma ei suju vielä täysin luontevasti. First Take kurottaa korkeammalle kuin mihin se yltää. Soittonsa Ronnie Starr saa kulkemaan kiitettävästi ja biisinsä ovat kohtuullisia, mutta lopullista arvosanaa alentaa Jannen laulufraseerauksen oppikirjamaisuus. Mutta tässä yhteydessä on pakko myöntää, ettei Tehosekoitinkaan ollut parhaimmillaan ensimmäisellä otollaan. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa