Ruotsalaisbändi sekoittaa soppaansa vanhoja muttei sentään pilaantuneita aineksia. Hauduttaminen onnistuu mainiosti, ja tuloksena on erinomaista puntit vipattamaan saavaa rehtiä rokkänrollia.
Bändissä on paljon samaa kuin maanmiehissään Hellacoptersissa ja Backyard Babiesissä ja kuitenkaan ei ole. Samankaltaisuuksia ovat hirvittävä energiataso ja ikikuluneista sointukuluista muovatut tuoreet, tarttuvat ja yksinkertaiset melodiat. Royal Republic on vähemmän raskas kuin Backyard Babies ja vielä svengaavampi kuin Hellacopters.
Laulaja Adam Grahn on syvällisemmin kuunneltuna hämmästyttävän monipuolinen laulaja. Joskus hän känisee kuin Dead Kennedysin Jello Biafra, toisinaan ulvoo kuin itse Iggy ja yhtäkkiä luikauttaa kovin morrisoniaanisesti.
Kepeillä ja ilmavilla soundeilla operoivat kitarat erottuvat edukseen monista muista samassa tyylilajissa operoivista orkestereista. Basson säröinen murina ei ole omaperäistä mutta toimii tässä erinomaisesti.
Sen verran vaihtelua bändi saa paahtoonsa, että Weekend Manin 13 biisiä eivät rupea puuduttamaan. Mukaan ängetyt kaksi bonuskappaletta alkavat olla siinä rajoilla.
