RUSH: Clockwork Angels

RUSH
Clockwork Angels
Anthem

Erinomaisella Beyond The Lighted Stage -bändidokumentilla Metallican Kirk Hammett nimeää Rush-kolmikon ”teema-albumien ylipapeiksi”. Kahdeskymmenes Rush-albumi Clockwork Angels on kuitenkin yhtyeen mittavassa tuotannossa vasta ensimmäinen kokopitkä teemalevy, kun legendaarisimmat aiemmat konseptit ovat olleet enintään vinyylipuoliskon täyttäviä. Clockwork Angels on muutenkin yhtyeen kaikkein kokonaisvaltaisin ja multitaiteellisin teos. Se kattaa eheästi kaiken hienosäätöisen musiikin, filosofisia faabeleita rakentavat sanoitukset, vakiovisualisoija Hugh Symen haltioituneen kansivihkotaiteen sekä runsasmuotoisemman faniversion sisältämän kuvalehden.

Ajallisestikin laajaan teokseen kuuluivat ennakoivasti vuonna 2010 käynnistyneen Time Machine -kiertueen lavakulissit kellokoneistoineen. Tulevan albumin ”traileribiisien” BU2B ja Caravan ohella konserteissa teemaan niveltyivät luontevasti myös aiemmat avainkappaleet Time Stand Still ja Workin’ Them Angels. Suureen kollaasiin kuuluu vielä scifi-kirjailija Kevin J. Andersonin ja rumpali Neil Peartin yhteistyössä kirjoittama steampunk-tyylinen Clockwork Angels -romaani sanoitusten pohjalta ja Symen kuvitustakin myötäillen.

Ilahduttavaa huomata, että vastoin ennakkoluuloja suuremman konseptin kiteytyminen terästää trion musiikkia uudella tavalla, mikä onkin ollut haussa vuosituhannen vaihteen kuuden vuoden surumielisen hibernaation jälkeen. Konkreettisinta terästäytyminen on kappaleiden rakenteissa, jotka eivät kaipaa sekä soittajille että kuulijoille vaativia, pitkiä moniosaisia suite-jatkumoja melodisten ja teemallisten kunnianhimojensa raameiksi. Edellinen albumi Snakes & Arrows (2007) kuulosti soundeiltaan paljolti samalta, mutta kappalemateriaali oli ailahtelevampaa.

Ihmiselämän rakenteiden ja unelmien etsimisen ja löytämisen teema on päätähuimaavan avoin ja monitulkintainen, mutta kaikilla tasoilla ”kello­koneistojen enkelit” synkronoivat todellisuuden ja fantasian rinnakkaisvisiota. Tajunta laajenee siitä, mitä on kasvatettu uskomaan (BU2B eli Brought Up To Believe), avaamaan symbolisia kadonneita kaupunkeja, mielen värikkäitä karnevaaleja ja vaikka koko universumin koneistoon lainalaisuuksia ja kaiken takana mestaroivan Kellontekijän tarkkaa hienomekaniikkaa.

Musiikillisesti Clockwork Angels on ehkä hiukan liiankin tasatahtinen ja soundeiltaan vakaa, vaikka soitinnuksissa skaalaa lavennetaan peruselementtien triosta moniin suuntiin akustisesta laulelmasta mielikuvituksellisen mahtaviin orkesterispektaakkeleihin. Virkeintä on Alex Lifesonin särmikäs ja välillä hyvinkin pelkistetty hardrock-kitarariffailu ja säkeisiin aktivoidut, osuvat sointukuljetukset. Geddy Lee on jo ajat sitten löytänyt kypsyneemmän äänialansa, eikä joudu korkeammissakaan kohdissa pakottamaan lauluaan pahamaineisiin kireysasteisiin. Hauskaa silti, että tunnistettavasta tavaramerkistä ei ole kokonaan tarvinnut luopua.

Neil Peartin rumputyöskentely on totuttuun tapaan hyvin tarkasti, ytimekkäästi ja kappaleiden elimellisenä osana toimivaa – ei enempää eikä vähempää. Kuuntelussa voi hyvin keskittyä pelkästään siihenkin, mutta ihastuttavinta Peartin kikkailussa on ylikorostamaton taituruus lennokkaimmillaan koko trion saumattomassa ja kekseliäässä luomisvoiman pyörteessä. Jämäkän bassopohjainen Seven Cities Of Gold ja yli seitsenminuuttinen, nousujohteinen Headlong Flight huipentavat koko kolmikon soittonautinnot dynaamisessa melodisessa polveilussaan.

Clockwork Angelsin
paikkaa Rushin tuotannon kulmakivenä voi jo ennustella ainakin onnistuneen ja vahvan teemakokonaisuuden ansiosta. Yksittäisten biisien nostaminen tuleviksi klassikoiksi on jo hankalampaa, koska tiivis ja tasavahva suurteos ei oitis noin vain lohkeilekaan yleisöhiteiksi. Nettisingletkin ovat enemmän koko albumin julkistamisen välineitä kuin itsenäisiä iskusäveliä. Kuuntelijoiden ja liveyleisöjen testi kirkastanee tilanteen, kunhan kellokoneisto saa aikansa raksuttaa enkeliensä edestä.