SATURNUS: Martyre

Arvio julkaistu Soundissa 03/2000.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Tanskalainen Saturnus on saanut edellisillä levyillään suppean, joskin myönteisen vastaanoton. Saturnuksen sekoitus goottia ja doomia toimii. Martyreltä löytyy riittävästi ja sopivissa suhteissa melankoliaa, tunnelmaa ja raskautta, joskaan aivan ainutlaatuiseksi bändin kolmatta levyä ei voi ylistää.

Arvio

SATURNUS
Martyre
Euphonious

Tanskalainen Saturnus on saanut edellisillä levyillään suppean, joskin myönteisen vastaanoton. Saturnuksen sekoitus goottia ja doomia toimii. Martyreltä löytyy riittävästi ja sopivissa suhteissa melankoliaa, tunnelmaa ja raskautta, joskaan aivan ainutlaatuiseksi bändin kolmatta levyä ei voi ylistää. Saturnuksella on ollut onni saada taitava ja näkemyksellinen tuottaja aisaparikseen. Flemming Rasmussen on tehnyt töitä muun muassa Metallicalle sekä Blind Guardianille, ja hänen kädestään on lähtenyt kuulas ja silti raskas soundi. Osa taitavasta ulospanosta kuuluu myös bändin sovituksille, jotka tuovat merkittävää ilmavuutta kappaleisiin.
Gootin ja doomin saralla tapahtuu nykyään paljon ja suuntaus on kehittynyt tyylikkääseen metalliin päin. Saturnus on vielä hyvä suhteellisen tuore tekijä alalla, jolla pelkkä uutuudenviehätys ei enää merkitse paljon mitään. 

Lisää luettavaa