Pepe Willberg täyttää joulukuussa 80 vuotta – merkkipaalua juhlistetaan kolmentoista keikan kiertueella

Kiertue alkaa syyskuun lopussa ja päättyy artistin synttärien tienoilla joulukuussa.

Julkaistu:

Pepe Willberg aloitti 80-vuotisjuhlallisuutensa jo viime vuoden lopulla, ja joulukuussa sitten koittaa se todellinen H-hetki. 17. joulukuuta armoitetulle tulkitsijalle tulee mittariin pyöreät 80 vuotta, ja tämän tiimoilta on syksylle buukattu kolmentoista keikan kiertue. Varsinaisena juhlapäivänä mies esiintyy Helsingin Finlandia-talossa.

”Juhlavuoden isot konsertit ovat kova ponnistus, mutta olen innoissani siitä, että jaksan vielä lähteä liikkeelle. Musiikki ja laulaminen kiinnostavat ja innostavat yhä ja minulla on vielä halua kehittää laulutaitoakin. Lisäksi nautin vuorovaikutukseta yleisön kanssa”, Willberg kertoo tiedotteessa.

Syksyn Elämältä kaiken sain -konserteissa kuullaan Pepen levyttämiä kappaleita aina uran alusta 1960-luvulta aina tähän päivään. Mukana on hittien lisäksi harvemmin esitettyjä kappaleita sekä tenoriaarioitakin.

”Ohjelmistossa on runsaudenpulaa, koska olen mielestäni levyttänyt vain hyviä lauluja”, Willberg sanoo.

Useimmilla syksyn keikoilla artistia säestää Juhlaorkesteri, jossa soittaa Willbergin kanssa vuosien varrella yhteistyötä tehneitä muusikoita. Kokoonpanoa täydentävät puhaltajat ja jousikvartetti. Osa konserteista on järjestetty eri kaupunginorkesterien kanssa. Katso keikka-aikataulu alempaa:
26.9. Uusikaupunki Areena
1.10. Vaasa (Vaasan kaupunginorkesteri) 
14.10. Lahti, Sibeliustalo
23.10. Jyväskylä, Paviljonki
24.10. Kuopion Musiikkikeskus
5.11. Kuusamotalo (Rovaniemen kaupunginorkesteri)
6.11. Rovaniemi (Rovaniemen kaupunginorkesteri) 
14.11. Oulu, Madetojan sali 
22.11. Hämeenlinna, Verkatehdas
25.11. Tampere, Tampere-talo
27.11. Pori, Promendadi-keskus (Porin kaupunginorkesteri)
17.12. Helsinki, Finlandia-talo
19.12. Turku, Musiikkitalo Fuuga

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi