SAVATAGE: Pets And Madmen

Vaikka yksitoista studiolevyä on osoittanut, että Savatage on hyvä bändi, se ei ole sittenkään saavuttanut kunnollista jalansijaa ainakaan Suomessa. Toisaalta asiantilan ymmärtää. Savatage on kyllä tehnyt kelpo levyjä, mutta kenties niiden eeppisten kokonaisuuksien tähden levyt ovat jääneet massoille etäisiksi. Lisäksi Savatage on varsin rock-henkinen ollakseen oikea hevibändi, mutta ei kuitenkaan riittävän rock kiinnostaakseen muita kuin raskaamman musiikin faneja.
Pets And Madmen ei auta asiaa yhtään. Bändi nimittäin vetää uudella levyllään lähes koko uransa yhteen pakettiin, joskaan Savatage ei sentään koske aivan alkupään tuotantonsa tyyleihin. Tästä johtuen Pets And Madmen on jossain määrin jurompi ja raaempi kuin muutamat edeltävät levytykset, mutta kylläpä Hall Of The Mountain Kingin aikaisetkin vivahteet olisi otettu hyvillä mielin vastaan. Drive on niitä levyn suoraviivaisempia raitoja, mutta suoraviivaisuudessa piilee tällä kerralla ansa, sillä moinen perusrock on vaikea hyväksyä Savatagen aikaansaamaksi. Sopivaa kontrastia tarjoaakin heti sen perään Morphine Child, joka on yli kymmenminuuttinen mahtipontinen ja loppua kohti kasvava jylhä teos.
Savatage äänitti uuden levynsä kvartettina, kun Al Pitrelli lähti Megadethiin ja solisti Zachary Stevens niin ikään jätti yhtyeen. Tilanne ei ollut uusi, sillä se on joutunut vastaavanlaisiin asetelmiin ennenkin. Tässä valossa Pets And Madmenia voi jo pitää saavutuksena sinänsä.