SHEARWATER: Jet Plane And Oxbow

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

SHEARWATER
Jet Plane And Oxbow
Sub Pop

1980-luvulla saatettiin tehdä hyvinkin hienoa musiikkia noin biisien puolesta, mutta ajan tupsahtelevat ja kököt soundit tekivät hyvistäkin bändeistä enimmäkseen kuuntelukelvottomia.

Samaa vikaa on Shearwaterin uusimmassa albumissa. Texasilaisbändin 11. varsinainen albumi on kyllä muuten sen verran muikea, että tuosta soundipoliittisesta virheestä ei nyt rokoteta kuin yksi piste.

Sävellykset kutovat upeita tunnelmia ja poikkeavia melodiakulkuja. Runolliset sanoitukset sopivat eteeriseen musiikilliseen maailmaan erinomaisesti, ja niissä riittää pureskeltavaa.

Shearwaterin musiikki on lähes täydellisen omaperäistä, eikä vertailukohtia ole helppo keksiä. Ainoa mieleen juolahtava hengenheimolainen on Talk Talk kuinka ollakaan 1980-luvulta. Niin jenkkilästä kuin bändi tuleekin, se kuulostaa niin perin juurin brittiläiseltä, että ei uskoisi.

Vaikka Jet Plane And Oxbow on kaikin puolin nautittava kokonaisuus, kuinkahan paljon nautittavampi se olisi ollutkaan vähemmillä koneilla ja pauhuttomalla luomutuotannolla.

Lisää luettavaa