Suomen metsistä matkaan lähteneet sanansaattajat ovat tehneet työnsä niin hyvin, että eurooppalaisella metallin keskivertokuluttajalla on taatusti yleiskäsitys Suomi-soundista. Tummat goottihenkiset melodiat, rokkaavana rauhallisesti rapsuteltava, päällisin puolin yksinkertaisen kuuloinen metalli, jokaisesta äänestä levittäytyvä melankolisuus ja lohduttomuuteen ajautuneet sanoitukset osataan yhdistää pohjoisen puhumattomaan kansaan. Täsmälleen samaan virtaan iskee esikoisellaan myös Sinamore.
Esiin noustakseen albumien on oltava jo todella tasokkaita, sillä kilpailijoita riittää. Sinamorella on taito tehdä tarttuvia ja mieleen jääviä ralleja, mutta sen esittämisestä puuttuu vielä totaalinen heittäytyminen, omiin avuihin luottaminen sumeilematta. Kehittymisen tarpeet keskittyvät karisman teemaan. Sinamoressa on vielä epävarmana ympärilleen pälyilevää poikaa, kun monet virkaveljet ovat jo kasvaneet karismallaan yleisön huomion itseensä pakottaviksi miehiksi. Samasta syystä Sinamoren kekseliäät kappaleet jäävät vielä kertakäyttöisen oloisiksi.
A New Sin osoittaa kuitenkin, että valtaeliitti on saamassa kovan haastajan.