Sinamore ei saanut viimevuotisella debyytillään kummoistakaan huomiota Suomessa, mutta ulkomailla levy herätti mukavasti vipinää. Totta kuitenkin on, että edellisellä levyllä Sinamore oli vielä raakile, kun nyt kokoonpano vaikuttaa miehistyneen.
Seven Sins A Second on juuri sellainen levy, joka olisi helppo tyrmätä. Synkkä goottihenkisyys ja tarttuvat melodiat raapiutuvat takiaispallona aivokuoreen, mutta nopeasti mieleen nousee pienoinen epäilys. Periaatteessa kun Sinamore voisi kuulostaa keneltä tahansa genressä, jossa keskivertoa tarjontaa riittää yllin kyllin.
Onneksi Sinamoren kappaleissa on syvempiä sävyjä, joihin kannattaa paneutua. Sinamore on vieläkin kehittyvä yhtye, ja ehkä siksi kuulijalta vaaditaan enemmän voidakseen löytää musiikin valttikortit. Sinamoren melankolisuus kun ei rajoitu pelkästään murjovaan kitaraan tai hyvältä kuulostavaan melodiaan. Se on jotakin paljon kokonaisvaltaisempaa ja värisyttävämpää. Onko bändin edes tarpeen alleviivata paksummin omia erityispiirteitään, koska silloin haaste voisi olla menetetty?
Olkoonkin niin, että moni kakku on päältä kaunis, Seven Sins A Secondin kauneus löytyy nimenomaan sisältä.