Kymmenen vuotta sitten alkanut kanadalaisen indierockin virta koostui pitkälti toisiltaan kuulostavista bändeistä, joista liki jokainen pyrki välttämään leimautumista rockbändiksi ennen tukehtumista omaan mahdottomuuteensa. Onneksi välillä tulee vastaan yhtyeitä, jotka mielellään pilaavat muiden bileet. Single Mothers ei turhia kaunistele, vaan kaahaa vereslihalla kuin Turbonegron ja The Fallin äpärälapsi. Täydellisen popkappaleen muotovaliosta käypä Money-lopetusraita on ainut poikkeus linjasta.
Yhtyeensä tähänastisen olemassaolon kullankaivajana rahoittanut Andrew Thompson on jo yhtyeen debyyttialbumin perusteella sukupolvensa lahjakkaimpia sanoittajia. Feel Shame manaa Cobainin huonoryhtisen haamun nyökyttelämään hyväksyvästi, siinä missä vuoden parhaan kappaleen sijasta kilpaileva, kulttuuri- ja indiepiirien kaksinaamaisuudelle sillintuoksuista keskisormea näyttävä Marbles tyhjentää pajatson: ”I’m a hypocrite and I’m ok with it / I’m so self-aware that it’s crippling / At least I don’t pretend my whole life is held together by bookends”.
Parempaa ulkopuolisuuden tunteen kuvausta saa vuoden tulokkaalta hakea. Mieletön levy.