SINIAALTO: Tallentumia

Arvio julkaistu Soundissa 09/2004.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
Olen aina pitänyt bändeistä, jotka nimellään jotenkin viittaavat musiikkiinsa. Siniaallolla näin on.

Arvio

SINIAALTO
Tallentumia
If Society

Olen aina pitänyt bändeistä, jotka nimellään jotenkin viittaavat musiikkiinsa. Siniaallolla näin on.

Tuomas Mettänen, Ilai Rämä ja Teemu Halmkrona löytävät toisella pitkäsoitollaan elektronimusasta oman kolon. Yli 70-minuuttinen live-tilanteissa syntynyt Tallentumia on ehjä kokonaisuus, mutta tapahtumaa hiljalleen sykkivässä ja paisuvassa menossa on tarpeeksi. Homma ei polje paikoillaan.

Musiikista tulee mieleen lähestyvä maisema. Ensin erottaa vain ääriviivoja. Hiljalleen ne selkiytyvät ja yksityiskohtia ilmenee koko ajan lisää. Jännitettä kasvatetaan taitavasti. Syvänoloisessa soinnissa ei haeta rankkuutta, pikemminkin tunnelmallisuutta. Silti vaikutelma ei ole kesy. Vain pari pientä puhuttua osuutta tuntuvat turhilta.

Kalusto lienee paljolti analogista ja usein elektroniikkaa täydennetään pienieleisen tehokkaasti sähköpianolla. Lähin vertailukohta löytyy ehkä saksalaisesta Popol Vuhista ja jenkkiläisestä Tonto's Expanding Headbandista 70-luvun alusta. Tangerine Dreamiakin on varmaan kuunneltu. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa