SIRENIA: The 13th Floor

Arvio julkaistu Soundissa 2/2009.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Sirenian laulajan pesti näyttää tuuliselta paikalta. Bändillä on nyt menossa kolmas solisti. Uudella levyllä laulaa Espanjasta kotoisin oleva Ailyn, joka tuli vain puolitoista vuotta yhtyeessä olleen Monika Pedersenin tilalle. Ja miten vähän laulajan vaihtumista huomaakaan.

Arvio

SIRENIA
The 13th Floor
Nuclear Blast

Sirenian laulajan pesti näyttää tuuliselta paikalta. Bändillä on nyt menossa kolmas solisti. Uudella levyllä laulaa Espanjasta kotoisin oleva Ailyn, joka tuli vain puolitoista vuotta yhtyeessä olleen Monika Pedersenin tilalle. Ja miten vähän laulajan vaihtumista huomaakaan. Morten Veland ja kumppanit ovat löytäneet solistin, jonka ääniala ja sävy ovat paljolti samanlaiset Pedersenin kanssa…

Sirenian tunnelmametallin goottisävyjä hivelevät biisit ovat rakenteiltaan perin yksinkertaisia, ja sovituksissakin noudatetaan niukkuuden linjaa. Tarkoin harkitut yksityiskohdat kuitenkin pistelevät sävellyksiin tartuntakahvoja ja vaikka yhtyeen haikailema suuri soundi jää vajaaksi, musiikin hauraus paikkaa tilannetta. Sirenian uusia kappaleita voisi luonnehtia jossain määrin yllätyksettömiksi, mutta silloin sulkee korvansa toimivilta melodioilta ja rakenteilta.

Morten Veland tietää, minkälainen hyvän ja toimivan kappaleen tulee olla, ja hän myös pystyy toteuttamaan visionsa. Eivätkä vaikuttavat sävellykset aina kaipaa suuria eleitä toimiakseen ja voidakseen välittää suuria tunteita.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa