SIZZLA: Bobo Ashanti

Bobo tarkoittaa jamaikaksi afrikkalaista ja bobo ashantit ovat rasta-lahkoista ehkä kaikkein tiukin. He elävät syrjäseuduilla omavaraisissa yhteisöissään eivätkä suosi tavallista koulujärjestelmää. Miguel Collins (23) alias Sizzla (Sähisijä) tekee siis heti albuminsa nimessä selväksi missä mennään, vaikka nopeasti sen kuuntelemallakin tajuaa.
Rastafarin ylistystä ja köyhän mustan ihmisen ylösrakennusta ei kukaan tee sellaisella energialla, paikoin suorastaan raivolla, kuin tämä Jamaikan viime vuosien suurin sensaatio, joka samalla, kun saa hillitöntä kehumista kansainvälisissä musiikkilehdissä kautta linjan, kieltäytyy lähes kaikista haastatteluista, koska pitää mediaa vain yhtenä Babylonin korruption instrumenttina. Live-esiintymisiäkin on harvoin ja ne myydään aina loppuun. Voin kuvitella, että Sizzla onkin lavalla varsinainen pommi. 80-luvun dance hall -räjäyksessä kasvanut nuorukainen on imenyt itseensa 400 vuoden alistamisen pohjalta DJ/raggamuffin-kulttuurin koko räjähdysaltiin agression ja hurjat soinnit, mutta kanavoi sen 70-luvun roots-estetiikkaa syleillen järisyttäväksi 2000-luvun juurihoidoksi.
Jos hyökyaaltomaisesti riimittävä Sizzla kantaa kortensa kekoon 110-prosenttisesti, niin kunniamaininnan ansaitsee myös hänen pitkäaikainen tuottajansa Phillip "Fatis" Burrell, joka kietoo suojattinsa tulikiveä syöksevät, mutta kaiken savun alla yllättävän vaihtelevasti melodiset vuodatukset pistämättömiin sointeihin. Harvoin tyylitaju ja sekä juurten ymmärtäminen että hipness-taju kohtaavat näin tasapainoisesti.
Bobo Ashantin sävelmät ovat järjestään erinomaisia ja koko viritys viiden tähden kamaa. Jätän sen yhden tähden pois pelkästään filosofisista syistä: uskonnollinen kiihko epäilyttää vanhaa hippiä vaistomaisesti. Free everybody, siinä vastaukseni Sizzlalle.