SMACK: In Your Face 1982-1990

Onko todellakin niin, että Smackilta – 80-luvun ehkä uskottavimmalta ja räyhäkkäimmältä rockyhtyeeltä – ei ole julkaistu aiemmin kokoelmaa?

Lähtökohdat rockbändin perustamiselle olivat 80-luvun alussa erilaisia kuin nykyään. Peer Güntia perustettaessa teurastamossa työskennelleen Timo Nikin ääni oli kouliintunut tappeluissa. Smack koottiin, kun vankilasta vapautuneelle alkuperäiselle kitaristille Kari "Kartsa" Marjaselle piti keksiä rakentavampaa tekemistä. Lastentarhan sivareista ei ollut kasattu Backslidersiakaan.

Nopeasti Smackin vetovastuu siirtyi kuitenkin Mika "Manchuria" Mantereelle ja Ilari "Claude" Peltolalle. Maine hankittiin raivokkaalla keikkailulla. Ensimmäinen kaupallinen menestys oli kuitenkin toiseksi viimeiseksi jäänyt albumi Salvation (1987). Loppunsa Smack koki ajalle tyypilliseen tapaan limboon jääneissä maailmanvalloitussuunnitelmissa. Olisiko ajan henkikin puhaltanut tuolloin väärästä suunnasta?

In Your Face 1982-1990 -pakettia ei voi ainakaan pituuden puutteesta syyttää, sillä tupla-cd on pakattu tappiin asti. Ongelmaksi muodostuukin, että tavaraa on liikaa. Yksittäisiä laatupiikkejä kyllä piisaa, mutta tasavahvaa materiaalia ei varastoista ole löytynyt tällaista tilaa täyttämään.

Etenkin uran loppua kohden yhtyeen kurssi kääntyi laskuun. Joutsenlauluksi jääneellä Radicalilla (1988) riitti vielä virtaa Mad Animal Shufflen mielipuoliseen grooveen, mutta kuten saman levyn päätösraita Russian Fields kertoo, oli into loppunut. Eeppiseksi rockyhtyeeksi Smackista ei ollut.

Pahiten Smackin muistoa kuitenkin tahraa kakkoslevyn liveosuus. Smack julkaisi jo kahden studioalbumin jälkeen kattavan Live Desiren (1986). Komealta vinyylialbumilta välittyi energia ja bändin pohjaton itseluottamus. Tällä levyllä sen sijaan kuullaan tuhruisia keikkatallenteita, joilla Smack on kiusallisen epäskarppi. Välillä kuulostaa kuin nauha jäisi jumiin. C-kasetilleko nämä on taltioitu? Ihan kaikkea ei tarvitsisi eksklusiivisuuden nimissä julkaista.

Ykköslevyä editoimalla olisi saanut vaivatta aikaan viiden tähden levyn. Debyyttisingle Criminalin uhkaava primitiivisyys, Smackin asenteen upeasti kiteyttänyt Good Morning Headache, tyrmäävällä kertosäkeellä ja lopun ennenkuulumattomalla rumputulella siunattu The Only Salvation ovat klassikoita kaikki tyynni.

Joukosta jää puuttumaan vain maksisinglenä julkaistu hieno tulkinta Rollareitten Paint It Blackista.