SMC LÄHIÖROTAT: Ja niin se menee

Arvio julkaistu Soundissa 4/2015.
Kirjoittanut: Arttu Seppänen.

Arvio

SMC LÄHIÖROTAT
Ja niin se menee
Fullsteam

SMC Lähiörotat nousi julkisuuteen muutama vuosi sitten ammattimaisesti tehdyillä ja hauskoilla musiikkivideoillaan ja Notkea Rotta -henkisellä helsinkiläisellä rappioromantiikalla. Sen keskiössä oli etenkin limaisen Erä-Koiran persoona kahvaviiksineen.

Thono Slonosta, Erä-Koirasta, Avionin Prinssistä ja Junosta koostuva nelikko luottaa näihin samoihin aineksiin toisella kokopitkällä levyllään. Erä-Koira vastaa jälleen levyn huumoriosuudesta – harmi vain, että läppä on käynyt jo vanhaksi. Vähäisistä Äänistä lähtien suomenkielisen hiphopin undergroundissa pysytellyt Thono Slono on porukan teknisesti taitavin, mutta se ei pelasta sitä, että kenelläkään porukasta ei ole lyriikoissa minkäänlaista sisältöä – paitsi jos yhdentekevät lähiötarinat, skeittaus ja päihteet lasketaan. SMC:n kaltaisessa posseräpissä ja sen esikuvissa sisältö ei ole tosin koskaan ollutkaan kovin merkityksellistä, mutta genren vaatimat punchlinetkaan eivät tässä tapauksessa ole kovin hyviä.

Yhdentekevyys nousee huippuunsa mitäänsanomattomalla nimiraidalla Ja niin se menee, jossa Juno kiteyttää tahattoman koomisesti levyn sisällön: ”Tää paska junnaa samaa vielä monta vuotta”. SMC:n ensimmäinen video ilmestyi muuten vuonna 2009.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa