SNOW PATROL: Final Straw

Maailmassa julkaistaan jatkuvasti aivan tolkuton määrä levyjä. Suurin osa on diplomaattisesti ilmaistuna silkkaa kuraa. Toisessa ääripäässä on sitten erinomaisen hyviä ja aikaa kestäviä levyjä, mutta niitä on edellisiin verrattuna määrällisesti erittäin niukasti. Siihen väliin mahtuu aikamoinen määrä melkoisen mukavia älppäreitä. Joskus ne livahtavat julkaisunsa aikoihin yleisöltä vähän ohi ja yksittäinen single saattaa myöhemmin nostaa nopeasti vaihtuvassa popteollisuudessa jo unohdetun albumin uudelleen ajankohtaiseksi. Näin kävi Snow Patrolille.

Alun perin saarivaltakunnassa viime elokuussa julkaistu yhtyeen kolmas pitkäsoitto ei ilmestyessään suurempia aaltoja aiheuttanut, mutta tammikuussa julkaistu ja listojen kärkipäähän noussut single Run muutti asian. Niinkin paljon, että levy on Britanniassa julkaistu kokonaan uudestaan kahden ekstrabiisin kera ja nyt on vuorossa koko Euroopan kattava julkaisu. Aikaisemmin Belle & Sebastianin tallikaverina Jeepsterille levyttänyt Snow Patrol on nyt suuren Universalin suojissa ja tuottajaksi onkin hoidettu kiiltoa lisäämään muun muassa Pinkin ja TLC:n kanssa työskennellyt Garret "Jacknife'" Lee. Onneksi jälki on enemmänkin harkitun riisuttu kuin liian siloinen.

Pääosin materiaaliltaan melkoisen tasainen, ellei peräti tasapaksu Final Straw toimii parhaiten parisuhdetta käsittelevissä lauluissa, jotka myös pääosan aiheista haukkaavat. Esimerkiksi alkuun kuultavat How To Be Dead ja Wow ("If it looks like it works/and it feels like it works/then it works") ovat kaikin puolin sujuvia kappaleita. Ajoittain mieleen tulee Brian Molko laulamassa Dovesia.

Myös kaikki kolme levyltä julkaistua singleä (Run, Spitting Games ja Chocolate) ovat oikein mukavia. Sen sijaan mukaan ujutettu poliittinen Somewhere A Clock Is Ticking on sävellystä myöten paha kakku.