SONNY SIMMONS & MOKSHA SAMNYASIN: Nomadic

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

SONNY SIMMONS & MOKSHA SAMNYASIN
Nomadic
Svart

Tällä levyllä yhdistyvät kaksi yllättävää maailmaa. Moksha Samnyasin kuulostaa soittonsa perusteella nuorilta muusikoilta, joihin Sleep ja sen seuraaja Om ovat jossain vaiheessa tehneet suuren vaikutuksen. Rumpu-basso-sitar-triolla on toki jo instrumentaationsa vuoksi aika poikkeava soundi, mutta estetiikka on selvää pässinlihaa ja vie metallin blossin katkuisimpiin nurkkauksiin. Sonny Simmons on vuonna 1933 syntynyt jazzsaksofonisti, joka soitti 1960-luvulla Dolphyn ja Coltranen inspiroimaa musiikkia, joka flirttaili freen kanssa. Simmonsin elämä suistui taiteiltaan ja hän oli myöhemmin jonkin aikaa koditonkin, mutta onnistui tekemään paluun 1990-luvulla.

Tällä levyllä hiippaileva stonerdoom ja sfääreihin kurkottava alttofoni soivat yleensä yhteen hienosti. Upeaksi homma herkeää lyhyen spoken word -horinan sisältävässä We Are Entering The Place Of Thatissä. Silloin tällöin esiintyvät osuudet, joissa soi vain torvi, ovat koskettavia. Välillä tuntuu, että Simmons on kuitenkin soittajana aika eri tasolla kuin ranskalaiset…

Nomadicille täytyy antaa aikaa. Kyllä se palkitsee. Tämä on toimivaa psykedeliaa.

Lisää luettavaa