SOUND & FURY: Pulsacion

Arvio julkaistu Soundissa 1/2014.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Arvio

SOUND & FURY
Pulsacion
Ektro

Vuonna 1999 kuolleen Edward Vesalan vaikutus kuuluu suomalaisessa jazzissa ja rockissa paitsi jonkinlaisena henkisenä ohjenuorana miehen entisten soittokumppaneiden tuotannoissa, myös laajempana musiikillisena ajatteluna jota voi löytää yhtä lailla Black Motorin vapaajatsista, Pekko Käpin jouhikkorokista, Pentti Dassumin noiseprojekteista tai Death Hawksin kosmisista kaarista.

80-luvulla Vesalan musiikin esittäjiksi koulittu Sound & Fury on palannut perinnearkulle ja tuuttaa levyllisen Vesalan puolison Iro Haarlan häkellyttävän rikkaasti sovittamia ennenkuulemattomia sävellyksiä.

Puhaltajat Jorma Tapio, Pepa Päivinen, Matti Riikonen ja Tane Kannisto sekä kitaristi Jimi Sumen soittavat vuosikymmenten Sound & Fury -kokemuksella. Vesalan tontilla on nyt kaksi soittajaa, ja rytmisektio on täynnä herkkää energiaa. Pulsacion on musiikkia elävimmillään, edesmenneen lyömäsoittajan perinnön äärellä ei kainostella.

Kohokohdiksi nousevat mm. Sia-mese Twinsin väsymätön rumpuvyörytys ja Nattugglan mediatatiivinen harmonisuus. Jatsin ystävien lisäksi suositellaan myös avomielisille rokkareille. Jokainen nuotti kappaleessa Punk rokkaa enemmän kuin Volbeatin yhteenlaskettu tuotanto.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa