SPECIES: Heyday Soup

Karkea suomalainen katurock ei sittenkään kadonnut Smackin myötä. Pääkaupunkilainen Species keittää vahvasti retrohenkistä rockiaan ihailtavan varmaotteisesti. Törkyiset kitarasoundit ja harvinaisen vakuuttava vokalisti Haxu peilaavat 70-lukua tämän päivän räjähtävyydellä. Heyday Soupia kuunnellessa korvissa vilistävät mielikuvat Aerosmithistä Black Crowesiin ja Give Out But Don't Give Up -albumilla Rolling Stonesin Exile On Main Streetiä astelleeseen Primal Screamiin saakka.
Heyday Soupin raivokkaasti avaavalla Ram It Upilla kitarat iskevät korskeina ja primitiivisinä kuin Kinksin varhaisilla hiteillä. Sweetboyssa elävät Rolling Stonesin, David Bowien ja jopa Sweetin haamut. Rippin' kiihdyttää vauhtia niin, että mopo pysyy juuri ja juuri Speciesin käsissä. Speciesin rock'n'rollin alkuvoimaisuuteen kuuluu myös piristeitä nauttineen Little Richardin vauhdilla hakkaava piano. Positiivisesti yllättävän levynsä Species päättää yli seitsenminuuttinen Satellite, joka jyrää maaliinsa äärimmäisen tyylikkäästi. Tasaisen varmalla groovella kuin Hawkwindin Silver Machine aikoinaan.
Lemonatorin Lasse Kurki on Heyday Soupin tuottajana ikuistanut Speciesin karkeuden tavalla, joka tuskin vastaa läheskään kaikkien käsitystä hyvistä soundeista. Take It Or Leave It tarjoaakin tasan kaksi vaihtoehtoaan samalla sumeilemattomuudella kuin Hanoi Rocks parhaina päivinään.