STAIND: Break The Cycle

Kuten toisaalta löytyvästä haastattelusta käy ilmi, Staind ja sen dynamo Aaron Lewis ovat kolmanteen albumiinsa mennessä saavuttanut kotimaassaan Yhdysvalloissa lähes messiaanisen aseman. Siinä missä Staindin takapiruksi ryhtynyt Fred Durst tai Eminem vetoavat valkoisen teiniväestön aggressiivisuuteen, on Lewisin herkkä angsti selkeä kääntöpuoli samasta teemasta. Mihinkään ei tunneta yhteenkuuluvuutta tai luottamusta, yhteiskunta on erillään yksilön asioista ja lopulta kaikki on voitettavissa vain itseensä uskomalla. Jotain olennaista Staind ajastaan tavoittaa.
Yhtye kuitenkin on aivan liian sidoksissa amerikkalaiseen kulttuuriin, että sen sanomaa voisi purematta niellä. Break The Cycle on pahimmillaan kuin osoitteleva tv-elokuva tai republikaanien puolueohjelma: kauniita sanoja yksilönvapaudesta ja itsenäisyydestä, mutta täysin kykenemätön alkeellisempaankaan ongelmienratkomiseen ja edes niistä aidosti välittämiseen. Open Your Eyesissa kehotetaan katsomaan ympärilleen sellaisella paatoksella, että ällöttää. Ei tarvitse ola sosiaalipolitiikan professori huomatakseen, että kaduilla vaeltelee ihmisiä vailla sekä fyysistä että henkistä päämäärää. Mielikuvaa konservatiivisesta hurskastelusta tukevat myös Lewisin ylpeät lausunnot, kuinka Staindin musiikki on opettanut vanhempia ja lapsia kommunikoimaan keskenään. Jos näin todellakin on, niin jotain on kyllä pahasti pielessä.
Paljon enemmän vetovoimaa onkin Staindin tehokkaassa, mutta riskittömässä maailmanparannusrockia ja roisimpaa kitaraärhentelyä yhdistelevässä soundissa. Ilmeisimmiksi vertailukohdiksi nousevat heti Pearl Jam, Live ja Creed, mutta bändi on onneksi ensivaikutelmaansa monipuolisempi. Kitaristi Mike Mushokin soittotyylissä on Alice In Chainsmäistä polveilevuutta ja modernisti Staind flirttailee nu-metallin kanssa sortumatta tyhjäpäiseen metelöintiin.
Tähän korvapariin Break The Cycle kuulostaa paikoin liiankin varman päälle pelailulta, mutta niin tyylikkäästi Staindilla on megalomiansa hallussa, että pian se voi hyvinkin uskottavasti haastaa vaikka nyky-Metallican sen omilla aseilla. Ja koska Aaron Lewis tulee maasta, jossa Kid Rockiakin pidetään nuorison tunteiden tulkkina, voi tekstien korniuksiakin osaltaan antaa anteeksi. Hyväähän hän vain tarkoittaa.