STEEL MAMMOTH: Nuclear Rebirth

Arvio julkaistu Soundissa 11/2011.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Tuomiopäivä lähestyy niin lujaa, että Steel Mammoth kiihdyttää levytystahtia hädissään. Bändin uutta suuntaa julistanut Radiation Funeral ilmestyi juuri. Tämä on sen kaksonen, kvartetiksi tiivistyneen orkesterin viides pitkäsoitto.

Arvio

STEEL MAMMOTH
Nuclear Rebirth
Full Contact/Karkia Mistika

Tuomiopäivä lähestyy niin lujaa, että Steel Mammoth kiihdyttää levytystahtia hädissään. Bändin uutta suuntaa julistanut Radiation Funeral ilmestyi juuri. Tämä on sen kaksonen, kvartetiksi tiivistyneen orkesterin viides pitkäsoitto.

Aikaisemmin Steel Mammoth ei tehnyt varsinaista hevimetallia, perikatoa povattiin bluesahtavalla boogierockilla. Vain vinyylinä julkaistu Nuclear Rebirth kuitenkin heittäytyy holokaustiinsa katatoonisella metallipunk-raivolla, vaikka soundi on oikeita metallibändejä naturellimpi. Staccato-riffit nakuttavat ja Garfield Steel (Ville Pirinen) rääkyy ja karjuu kuin läpeensä katkeroitunut polttoitsemurhaaja, joka sytytyksen suoritettuaan tajuaa siirtonsa vääräksi. Asennetta kuvannee parhaiten The Dark Behind The Dark -kappaleen nimi. Tai kyllä Nightmare Ad Nauseam tiivistää Teräsmammutin nyky-ytimen vielä paremmin.

Ongelma on vaan siinä, ettei minulla ole mitään käyttöä tälle epäilemättä tekijöilleen terapeuttiselle amok-juoksulle. Tajuan toki, etteivät Lehtisalon Jussi, Ville ja kumppanit tee tätä järin kirkkain otsin, mutta ei se muuta sitä faktaa, että minulle tämä on vain, ihan kirjaimellisesti, pirullista mekkalaa. Hyvin toteutettuna kylläkin.

Lisää luettavaa