SUNRISE AVENUE: On The Way To Wonderland

SUNRISE AVENUE
On The Way To Wonderland
Honest

Sunrise Avenue on saavuttanut yhden merkittävän etapin nelisen vuotta kestäneellä matkalla kohti omaa ihmemaataan. Nuorekkaan mutta tuskin aivan teineistä koostuvan yhtyeen ultramelodinen poprock rullaa vaivattomasti biisistä toiseen. Yhdellä istumalla kuunneltuna On The Way To Wonderland -levyn sulavuus kuitenkin paljastaa pohjimmaisen tavanomaisuutensa.

On The Way To Wonderland on jäntevästi toteutettua käyttöpoppia, jossa akustiset ja pehmeästi purevat sähkökitarat jauhavat vailla pienintäkään aggressiota. Diamondsilla etäisesti Musen mieleen tuova riffailu yhdistyy umpipoppiseen kertosäkeeseen, joita levyllä riittää runsain mitoin. Heal Me -kappaleella Samu Haberin laulu lähestyy Poets Of The Fallin professionaalisuutta.

Sunrise Avenuella on hyvät puolensa, mutta yhtyeen keskeinen ongelma on musiikin totaalinen yllätyksettömyys. Mukavana mutta haasteettomana debyyttinä On The Way To Wonderland on albumi, jonka kaikinpuolinen turvallisuus pistää epäilemään, että kypäräpakko on säädetty koskemaan jo rockin soittoakin.