Suomi-Benin all night long – Helsinki-Cotonou Ensemblen karavaani kulkee vauhdilla levylläkin

Arvio julkaistu Soundissa 1/2017.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

Helsinki-Cotonou Ensemble
The Road Is Long – Live At Savoy Theatre
No Problem!

Vain vinyylillä ja digitaalisena julkaistava Helsinki-Cotonou Ensemblen kolmas albumi on vain viiden kappaleen pituinen livelevy, joka tosin kasvaa mittaansa kappaleiden keskipituuden ollen genrelle tyypillisesti sen seitsemisen minuuttia. Levy on äänitetty yhtyeen Savoy-teatterin konsertissa Helsingissä vuoden 2016 alussa ja sen julkaisemiseksi järjestettiin näkyvä joukkorahoituskampanja.

Helposti lähestyttävä suomalais-beniniläinen ensemble sekoittelee tuotannossaan länsiafrikkalaisia tanssittavia perinnerytmejä, afrobeatia, jazzia ja funkia. Yhdistelmä on varsin raikas tuulahdus suomalaiseen kansanmusiikkiskeneen. Levyllä 10-henkisen poppoon soitto kulkee kuin karavaani Saharassa, bpm on katossa, torvet ovat herkkua läpi kokonaisuuden. Erityisesti alkuperäiskielillä lauletut osuudet erottuvat edukseen, vaikka käännökset jäävätkin hämärän peittoon.

Bändi on ehdottomasti parhaimmillaan keikkamoodissa. The Road Is Long on railakas livetaltiointi, joka välittää pumpun hyvän meiningin ja konsertin rennonletkeän tunnelman. Sympaattiset muusikot ja heidän vilpitön innostuksensa musiikkiin saa väkisinkin hymyn huulille.

Lisää luettavaa